Mika Pekkola: Aamun kirkastus
Like 2012 - Risingin tietokannassa
"Eloisat lapset palavat kirkkaimmin helvetissä", varoitetaan Mika Pekkolan Aamun kirkastus -kirjassa toisiaan liian kauan katsoneita nuoria. Pekkolan esikoisromaani on tarina Aamu-nimisestä nuoresta naisesta, joka elää nimettömäksi jäävän herätysliikkeen hallitsemassa maalaiskylässä 1930-luvulla. Aamun isä on ankaramielinen saarnaaja ja äiti pyhimysmäisesti sairautensa kurjuudessa riutuva petipotilas. Perheen arkitarpeista huolehtii hiljainen ja vaatimaton Helmi, ja Aamun ainoa ystävä on omien uskonongelmiensa kanssa painiva ja papin kanssa avioon luvattu Anna.
Kirjan tapahtumat kattavat noin ajanjakson kesästä seuraavan vuoden talveen. Aamun päivät kuluvat lähinnä pappilassa ja sen lähipiirissä. Ulkoisia tapahtumia tärkeämpiä kirjassa ovat Aamun päänsisäiset näyt ja kuvitelmat. Aamua ympäröivä uskonnollinen yhteisö on ankaran patriarkaalisen herännäisyyden otteessa, joka ei hyväksy mitään maallista ja pieninkin ilonaihe on selvästi Saatanan juonia. Aamun vanhemmat määrittelevät maailman tiukoin, mutta Aamulle etäisin uskonnollisin termein jättäen tyttärensä yksin etsimään itseään sekä suhdettaan Jumalaan. Kun Aamu lopulta tuntee tulleensa Jumalan koskettamaksi, äiti tyrmää kokemuksen ylpeydellä hekumointina ja paholaisen asettamana kiusauksena. Äidin reaktiosta alkaa vahvistua Aamun vieraantuminen yhteisöstä. Ainoan toivon henkireiästä tarjoaa Aamulle Anna, mutta tätäkin suhdetta varjostaa Annaa odottava pakkoavioliitto.
Lyhyydestään huolimatta Aamun kirkastus on raskas kirja luettavaksi. Näkökulma pysyy melkein koko ajan Aamun päänsisäisissä tapahtumissa. Kirjan tyylilajia voisikin luonnehtia psykologiseksi kauhuromaaniksi, ilman mitään yliluonnollista tai muuta spekulatiivista elementtiä. Ainoat viittaukset kauhugenreen ovat Aamun näyt helvetistä ja siellä mätänevistä ruumiista sekä näky kuonan peittämästä sokeasta idiootista kaikkeuden keskellä. Lopulta näyt sekä Annan onneton kohtalo ajavat Aamun tekemään oman kirkastuksensa hyvin radikaalilla tavalla.
Aamun kirkastus on hyvin tiheää kerrontaa: välillä lukija tuntuu suorastaan hukkuvan kirjan ahdistavaan maailmaan. Dialogia sekä toimintaa kirjassa on hyvin vähän, ja minkäänlaisia valonpilkahduksia Aamun vaelluksessa on turha odottaa. Kuona tahrii kaiken, maallisuus on syntiä eikä ikuiseen pimeyteen tuo valoa kuin Jumalan syntisiä korventava katse. Yksi kirjan ansioista onkin juuri kuvaus suljetun uskonnollisen yhteisön kuvaus siihen kasvaneen jäsenen sisäisen maailman kautta. Filosofian tohtori Pekkola onkin tutkinut 30-luvun äärioikeistolaista uskonnollisuutta. Raskaslukuista kirjaa voi suositella kaikille psykologisesta kauhusta sekä uskonnollisista yhteisöistä kiinnostuneille.
